Ovako Metals Oy Ab

Ovako Metals tarjoaa koneenrakennuksen erikoisteräksiä, ruostumattomia teräksiä, kuparia ja messinkiä vaativiin tuoteratkaisuihin Suomessa ja Baltiassa.

Palvelemme asiakkaita varastotoimituksilla Ovako Metalsin logistiikkakeskuksesta Tampereelta sekä suorilla tehdastoimituksilla.

Tuotteiden varastointi, esikäsittely ja jakelu on keskitetty nykyaikaiseen logistiikkakeskukseen Tampereen Lahdesjärvelle.

Myyntikonttorimme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

Ovako Metalsin jakeluliiketoiminnan juuret ulottuvat 50 vuoden päähän. Ovakon toiminta metallien jalostajana Imatralla alkoi jo vuonna 1915. 

Ovako Metals Oy Ab on osa Ovako-konsernia.

production site birds eye view
Ovako Imatra

Historiaa

Olemme toimineet Suomessa jo vuodesta 1965 ja 1.4.2015 alkaen olemme kuuluneet Ovako -konserniin. Sitä ennen toimimme lähes 20 vuotta Tibnor Oy:n nimellä.

 

 

Ovako-konserni lyhyesti

Ovako kehittää teknisesti korkeatasoisia teräsratkaisuja kuulalaakeri-, ajoneuvo- ja konepajateollisuudessa toimiville asiakkailleen yhteistyössä näiden kanssa. Teräksemme avulla asiakkaidemme lopputuotteet ovat kestävämpiä ja niiden käyttöikä on pidempi – se merkitsee järkevämpiä, vähemmän energiaa kuluttavia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita. Tuotantomme pääraaka-aine on kierrätysteräs, josta valmistetaan tankoja, putkia, renkaita ja puolivalmiita komponentteja. 

Kuvassa Imatran terästehdas.

Palvelukonseptimme

Palvelukonseptimme perustuu vankkaan osaamiseen myynnissä ja hankinnassa. Kotimaiset ja muut eurooppalaiset toimittajamme edustavat alansa huippua. Läheinen yhteistyö tuo joustavuutta, toimituskykyä ja etuja asiakkaittemme parhaaksi.

Ovako Metals hankkii erikoisteräkset Ovakon omilta tehtailta, jolloin koko arvoketju valmistuksesta, varastoinnista, myynnistä ja jakelusta on omissa käsissä.

Ovako Metals - laatu ja ympäristö

Laadukkaat tuotteet, varmat toimitukset ja asiakasläheisyys tukevat tavoitettamme olla Suomen ja Baltian merkittävin ja paras toimittaja asiakkaillemme.

Panostamme toimintamme laatuun. Kaikissa prosesseissamme noudatetaan sertifioitua ISO 9001:2015 laatujärjestelmää.

Turvallisuutta ohjataan sertifioidun ISO 45001 mukaisesti.

Toimimme ympäristöystävällisesti ja pyrimme johdonmukaisesti vähentämään ympäristön kuormitusta.

Ovako Metals - ydinarvot

Palvelukykymme perustuu arvoihin, joita ovat osaava, uudistuva ja vastuullinen ja jotka ohjaavat jokapäiväistä toimintaamme.
   

Osaavalla tarkoitamme sitä, että tuotamme ammattitaidolla ja yhteistyöllä asiakkaillemme yhä parempaa palvelua sekä parempia lopputuotteita ja tuloksia.

Uudistuvalla tarkoitamme sitä, että osallistumme toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja ideointiin.

Vastuullisella tarkoitamme sitä, että kannamme vastuun työtehtävistä, turvallisuudesta ja ympäristöstä. 

decorative image